Kuusi viikkoa laskettuun

Hei taas!

 

 

Vaikka oonkin välillä aika malttamaton, ni tän raskauden kanssa ei ole kerinnyt pitkästymään. Hyvä että kerkiin edellisen juhlapäivän munkin syömään loppuun, ku on jo taas perjantai ja uusi mahapäivä! Okei, voi olla että viikolla syömäni munkki hämärtää ajantajua, mutta se taas johtui siitä, että näin pitkästä aikaa vanhaa ystävää ja pitäähän sellaista tilannetta juhlistaa munkilla. Ja koska me ollaan molemmat raskaana, ni molemmat ansaitaan munkki sillon tällöin. Kaikkihan sen nyt tietää.

No jokatapauksessa, tällä hetkellä on taas perjantai ja nyt maha täyttää 34 viikkoa.

Viimeistään kuuden viikon päästä pitelen pientä sylissä ja meidän kodissa asuu vauva. Huh huh, niin hullua, pelottavaa ja ihanaa! Tässä sitä vaan miettii, et se pieni vauva jota pitelen kohta sylissäni, on tällä hetkellä mun mahassa. Siellä se on, pieni ihminen. Voimakas pieni ihminen. Mun on niin vaikee kuvitella, et tuolla mahassa oleva kylkeen tykittäjä on ihan oikea vauva. Siis ihan sellainen "valmis" vauva, jolla on jo kaikki ainesosat koottuina mitä ihmiseen tarvitaan. Siellä se baby vaan polskii tietämättömänä maailman menoista sen enempää, ku mitä nyt mun juttuja joutuu kuuntelemaan.  

 

 

Välillä, kun baby alkaa kauheen kovasti riehumaan ja alan tuskastumaan potkujen lujuuteen, niin yritän rauhoitella sitä silittelemällä. Joskus jos vauva sattuu olemaan liian kauan hiljainen, säikähdän ja yritän saada sitä liikkeelle syömällä jotain makeaa tai laittamalla puhelimen mahaa vasten jonkun hyvän biisin soidessa. Tästä vauvasta tulee varmasti todella musikaalinen. Iltaisin tää vauva on kova potkimaan, mutta yöt antaa nukkua ilman tykityksiä. Joskus kun olen juuri syönyt, vauvalle tulee hikka ja saatan tuntea sen mahan läpi. Vauva ei tykkää jos kyykin tai touhuan liikaa. Silloin mun mahaa alkaa kiristämään ja uskon vauvallakin olevan epämukava olo. Minä ja mun maha tykätään olla suihkussa. Silloin maha rentoutuu, eikä kiristä. Kiristyksiä on alkanut tulemaan aina silloin, kun innostun jostain ja touhuan normaalia enemmän, esim siivotessa ja pitemmillä kävelyillä. Silloin me yleensä hiljennetään vähän tahtia mahan kanssa. Välillä tuntuu liiankin herkästi tulevan pientä supistelua ja vähän harmittaa kun joutuu ottaa rauhallisemmin, vaikka olisi just hirvee sisustusinto ja siivoilu meneillään. Mieli on kuitenkin iloinen, vaikka ulkona on harmaa taivas ja vettä sataa. Hemoglobiini pyöräilee siinä 103 kieppeillä, eli anemian (raudanpuutos) rajassa mennään. Tunnen olevani kuitenkin paljon pirteämpi kuin aiempina viikkoina. Syön rautatabletteja ja koitan saada hemoglobiinia vielä nousemaan ennen mahdollista leikkausta.
Tää maha saa mut myös hyvin tunteelliseks. Ei tässä tarvinnut äskenkää kun kuunnella siskon facebookkiin jakama "you raise me up" biisi, ni piti taas itkua pidätellä :D Ei siksi, et oisin surullinen, vaan siks et tää kaikki tuntuu vaan niin hyvältä ja oikeelta. Just näinhän mun elämässä kuuluikin tapahtua ❤

 

 

Meillä on ultra ja synnytystapa-arviointi joulukuun alussa. Silloin suunnitellaan milloin vauva mahdollisesti luovuttaa avaimensa nykyisestä asuinkolostaan ja miten me saatetaan se sieltä turvallisesti maailman tälle puolen. En malta odottaa!:) 

 

 

 

 

  ❤.lla cami