tiistai 24. marraskuuta 2015

Sisaruspakkaus

 
 
Moii! Tässä äitiyspakkausta odotellessa oon suunnitellut, et tekisin Jadelle jonkun pienen paketin, jonka antaisin vauvan synnyttyä kotiinsaapumis lahjana. Se olisi vähän niin kuin onnen toivotus pikkuveljen johdosta ja isosiskona olemisesta :) Musta "siskonlahja" on ihana ajatus yllättää ja huomioida Jadeakin siinä kaiken uuden keskellä. Lahjan ei oo tarkotus olla mikään kallis, vaan haluan jotain kivaa ja omaperäistä. Tänään oonkin sit miettinyt pää kuumeisena yksityiskohtia ja mitä kaikkee siihen pakettiin voisi kasata.
 
 
Tässä alustavat suunnitelmat :
(Kuvat toimivat suuntaa antavina)
 

 
ISOSISKON BABYBOX
 
 
 
 
1.
 Teen muutaman pienen lahjan jotka pakkaan yhteen vähän isompaan laatikkoon. Väreinä paketoimisessa käytän VALKOISTA JA KULTAA.
 

 
 
 
 
2.
Yhtenä lahjana olisi omakoristelema LASIPURKKI,
johon kokoan kerroksittain keksien leipomiseen tarvittavat ainekset. Purkin kyljessä olisi tarkat ohjeet KEKSIEN TEKOON ja Jade saisi itse leipoa ne. Jade saa kivaa tekemistä ja mä saan rauhassa makoilla leikkauksen jäljiltä.
 
 

 
 
 
3.
 Toisena lahjana Jaden ja vauvan nimillä kuorrutettuja PIPAREITA rakkausteksteillä koristellussa pahvirasiassa.
 

 



4.
 Pakettiin tulisi myös yksi TUTTI vauvalle ja karkkitutteja Jadelle.






5.
Mieto hyvän tuoksuinen BODYSPRAY, jota Jade voi suihkia halutessaan itseensä.
 Jade voi suihkia sitä tarpeen tullen myös huoneeseensa, jos olen vaikka juuri sattunut vaihtamaan siellä hoitopöydän ääressä vauvan kakkavaipan.




 
 
6.
 PÄIVÄKIRJA/KALENTERI tai muu johon Jade saa purkaa ajatuksiaan,
piirrellä ja keksiä hauskoja juttuja
 
 
 
 


7.
BABYLIPS HUULIRASVA






8.
 TUOKSUKYNTTILÄ
 yleisen tunnelman luomiseen ja mun ilahduttamiseen.






 9.
 KUULOKKEET.
Meillä on tällä hetkellä kaikki joko hävinnyt tai hajalla. Näistä olisi hyötyä silloin kun vauva nukkuu ja Jade haluaa katsella ohjelmia.





10.
Lopuksi vielä KARKEILLA TÄYTETTY itse koristeltu PAHVITUUBI,  jonka päälle on kirjoitettu "isosiskon energiavarasto" tai muuta kivaa.

 




11.
Lahja olisi pakattu piiloon ja jättäisin paketin esille vasta juuri ennen sairaalaan lähtöä.
Olisin siivonnut kodin edellisenä päivänä ja asettelisin Jaden pakettia lampaantaljan päälle parin ILMAPALLON kanssa. Siihen ne jäisi ihanasti hiljaisuuteen odottamaan kotiin saapumistamme.






12.
Muutaman päivän päästä me tultaisiin takaisin kotiin ja astutaan kynnyksen yli ensimmäistä kertaa vauvan kanssa. Tunnelma olisi ihan sanoinkuvailematon. Olohuoneessakin odottaa ihana paketti tuoreelle isosiskolle. Paketin ympärillä olevat ilmapallot toivottavat meidät tervetulleiksi ja yhteen on kirjoitettu "Tervetuloa kotiin pikkuveli".





Uskon et Jade tykkää paketista :)

 



 

.lla cami





 


4 kommenttia:

  1. Vaikutat kyllä niin ihanalta äidiltä että.. :) Jadea kohtaan todella ihania ideoita. :) varmasti tykkää!

    VastaaPoista
  2. ihan huikeen älyttömän hyvä idea! :) olisinpa aikoinaan ite keksiny samanlaisen idean!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mäkin oon ihan innoissani tästä lahjaideasta, ihana ajatus antaa jotain siskolle :) Ideahan on vähän lainattu, koska kuulin aiemmin et jotkut antavat/on antanut sisaruslahjoja, en ois muuten varmaan itsekkään keksinyt tätä.
      Ps. Älä ole harmissasi.. Teette vaikka yhden iltatähden jolle toteuttaa idea! :D Tai sitten joskus lapsenlapsen sisarukselle :)

      Poista