maanantai 28. joulukuuta 2015

Feel So Happy - Päivä1

Lähtölaskenta
VIIMEINEN PÄIVÄ
RV39+3


Jos aloitan lähtölaskennan laskemalla kymmenestä alaspäin -yhdeksäs, kahdeksas, seitsemäs jne-, ni pitäiskö ykkösen kohdalla sanoa ensimmäinen vai viimeinen?! No, pitkään harkittuani päädyin kuitenki sanomaan viimeinen, eli tänään on vika päivä ja huomenna pamahtaa! O ou :D

Voin ihan virallisesti myöntää et nyt jännittää. Viime öisen kirjoittelun jälkeen kärsin koko yön hirveistä alamaha- ja alaselkä -kivuista ja pelkäsin jo hetken alkavani synnyttämään. Aamuun mennessä kivut kuitenki lieveni ja tässä sitä ollaan vielä, yhdessä koossa. Vihdoinki ku olin saanut unen päästä kiinni, ni heräsin labratädin soittoon joka käski käydä tänään ottamassa pari verikoetta huomista varten. Ajattelin et menisin illemmalla sairaalan labraan, ku saisin kyydin. Kahdelta tajusin onneks tarkistaa netistä labran aukioloajat ja huomasin et ne meneekin kiinni jo puoli kolmelta. Olin täällä yökkäri päällä ja hirveellä paniikilla soittelin ympäriinsä kyytiä ja olin jo luovuttamassa, kunnes päätin lähtee puolijuosten terveyskeskuksen labraan, joka on  1.5km päässä (katsoin fonectasta), eli paljon lähempänä ku sairaala. Pääsin kymmentä yli kaks lähtemään ja ajattelin et tätä menoo mä ainaki alan synnyttämään ku piti kiitää ku mikäki maantienkiitäjä tukka putkella tuolla. Kuvittelin jo mielessäni kuinka kerkiin labran aulaan just ennen ku viisari napsahtaa puoli kolmeen ja saapuisin sinne niin vauhdilla, et lopuksi liukuisin maha edellä lattiaa pitkin niin, et kerkiin varmasti ottamaan vuoronumeron ennen viisarin napsahtamista. No, mä kekisin ja helposti kerkisinkin. Ei siellä ketään muita enään ollutkaan, eikä tarvinnu ees kiilata ketään vuoronumeroa ottaessa. Pääsin heti sisälle ja sit selkis ettei ne otakkaan musta kokeita, koska oon huomenna jo leikkauksessa ennen ku näytteet saataisiin  sairaalalle asti, joten ne otetaankin sit vasta aamulla sairaalassa. Höh. Turha reissu, mutta tulipahan tehtyä ja sainpahan vedettyä kunnon spurtin vielä kotiinkin. Taisi olla viimeiset spurtit vähään aikaan. Kaikki on lähiaikoina ollut niin viimeistä. Viimeistä neuvolaa, viimeistä mahapäivää, viimeistä spurttia. Jotenkin kauheen traagista! :D Tänään on myös viimeinen yö mahan kanssa, viimeinen päivä ku asutaan Jaden kanssa kaksin, viimeinen päivä ilman uutta haavaa, viimeinen päivä enne vauvan näkemistä, viimeinen päivä yhden lapsen äitinä ja hui, tää on myös viimeinen yö kotona tänä vuonna. Palaan kotiin vasta ens vuonna, aika hullua :D Ja sit meitä on kolme


PS. Enään yksi yö vauvan tuloon ❤.


KUVAT Jaden sisaruspakkauksesta.
Sit ihan shh shh, jos satutte törmäämään Jadeen. Tää on salaisuus.


Ennen ku tästä kirjotuksesta tulee ihan älytön romaani,
ni kerron vielä pikaisesti suunnitelmat



Sairaalasta soitti tänään toinenkin täti (en oo varma oliko se täti vai setä) (toivottavasti se ei lue tätä) ja pyysi sairaalalle huomen aamuksi kello seitsemän.

En saa syödä kello 00 jälkeen ja seuraavan kerran pääsen syömään vasta joskus huuomenna päivällä. Ihan kamalaa.

Dansku (mun sisko) tulee tänään tänne ja lähtee mun tueksi leikkaukseen.

Dansku muuttaa meille loppu vuodeksi asumaan ja asuu täällä vielä kun pääsen ensi vuonna sairaalasta. Kuulostaa hauskalta puhua tollein vuosista, vaikka todellisuudessa dansku on meillä ehkä maks viikon :D

Tänään pakkaan vikat kamat sairaalakassiin. Oon ostanut sinne suklaatakin valmiiksi.

Oon tosi innoissani huomisesta. Luulen että tänä yönä ei nukuta.

Sairaalaan menossa mua huolestuttaa eniten syöminen. Entä jos mulla on nälkä enkä saa ruokaa ja välipalaa riittävästi?! :D

Katetrin laitto on kamalinta mitä tiedän ja sekin pelottaa.

Jaden sisaruspakkaus on valmis. Tai se pahvilaatikko jossa paketit on, ni on vielä paketoimatta mutta jätän sen siskon hommaksi. Se saa laittaa paketin pöydälle ennen ku tullaan kotiin sairaalasta ja Jade kaveriltaan.

Unohdin kertoa että Kekkonenkin muuttaa meille täksi vuodeksi. Kekkonen on Danskun ihana kisu.

Huomenna nään vauvan ja mua jännittää. Toivottavasti kaikki menee niin kuin pitääkin ja vauvalla on kaikki hyvin ja vauva on terve

Ens kerralla meinaan kirjoittella tänne sairaalasta käsin, heti ku vain pystyn jos pystyn. Ainakin instagrammaan kuulumiset! :)





Ihanaa loppuvuotta kaikille!
xoxo

❤.lla cami





11 kommenttia:

  1. Tsemppiä koitokseen. Pidetään Olivian kanssa peukut pystyssä! <3

    VastaaPoista
  2. Hahaha nauroin kun luin tän tekstin :D ensinäkin voin vaan kuvitella ku juokset hiki päässä sinne labraan ja liut mahaltes ottamaan vuoronumeroa :D

    Ja sit toi en tiijä oliko se täti vai setä :D

    Onnea huomiseen! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D joo muaki nauratti matkalla ku ajattelin :D
      Kiitos <3 en oo nukkunu ku tunnin, sen verran näköjään jännittää ja nyt täytyy jo nousta, oi voi. Iso päivä edessä :) <3

      Poista
    2. Voi hitsiläinen, no toivottavasti jaksat loppuun saakka ja kohtahan sulla on jo pikkuinen sylissä ♡

      Isot tsempit!

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Oioi tsemppiä nyt huomiselle! Jännäilen täällä vauva uutisia ♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 mä ilmoittelen vauvauutisia mahdollisimman pian <3

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  5. Voiii, tsemppiä huomiseen! <3 Mie taas itkin melkee tätä lukiessani :D En tiedä miks :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin jo sun instagram kommentin ku sanoit et oot päivissä sekaisin :'D juu ei mitään ja kiitos tsempeistä :) Täällä sitä ollaan sairaalassa ihana ja terve vauva kainalossa <3 :) Toi poika vei mun sydämen niin mennessään <3

      Poista