tiistai 26. helmikuuta 2013

Huono aamu, hyvä ilta :)

HELLO



Tiistai, on mun mielestä jotenkin ihan turha päivä. 
Viikko on vielä alussa, mutta siltin jo eilen aloitettu ja viikonloppuun on vielä tosi pitkä matka.. Eihän se muhun kyllä hirveesti vaikuta, ku en ole töissä mutta Joku siinä vaan on, et fiilis on sen parempi, mitä lähempänä ollaan perjantaita. 

Kaduillakin näkee enemmän hymyilevii ihmisii loppuviikkoa kohden.
 Onneks ollaan sentään menossa kesää kohti. Tekee tiistai päivistä huomattavasti helpompia, koska mitä enempi tiistai päiviä kuluu, sitä lähempänä ollaan taas kesää!  :) 


 


Mul on tänään vähän huono päivä.
Kaikki alkoi heti aamusta, tai oikeestaan tähän aamun vaikutti myös viimeviikkoinen Niken ystävällinen muistutus siitä, et yleensä pienet lapset pitää luistellessa kypärää, ku olin jo viemäs Jadea ihan innoissani luistelemaan. 
No, meijän luistelureissu tössäs sit siihen, koska ei meillä mitää luistelukypäröitä ollut, muuta ku Jaden pyöräilykypärä, joka ei mahdu hatun kanssa. Ajattelin, et ku päiväkodissa ei enää oo luistelua tänä talvena, ni sen hankkimisella ei ole mikään hengen hätä. Toisin kävi, ne luistelikin tänään. 
Herättiin lisäksi myöhässä, kahvit jäi juomatta ja Jade kiukutteli. Meillä oli täällä kunnon kypäräepisodi. Suojattomat luistimetkin piti änkee kymmeneen muovipussiin, koska en löytäny mistään kangaskassia, vaikka yleensä silloin kun niitä ei tarvitse, ne suorastaan hyppii kaapeista. Vihdoin viimein löysin Jadelle yhden vanhan laskettelu kypärän, jota se ois voinu käyttää, mutta sitten tämä ihana neitiseni ei suostunu laittamaan sitä päähänsä. Ei sitten millään.. :D

 Lopuksi lähdettiin matkaan ilman luistimia ja ilman kypärää.


Mä lähdin sen jälkeen reippaalle lenkille lepuuttelee vähän hermoja..Kyllä helpotti! :)

  
 

 


 Nikke on ollut tänki viikon lomalla, joten yllätin sen lenkin jälkeen viemällä herkku aamupalan sänkyyn. Oli mulla pieni taka-ajatuskin siinä, sillä ajattelin myöhemmin houkutella sen mun mukaan pitkästä aikaan kirppiskierrokselle.. ;P

  
Kirppis saalis 
 


                                                                  Pari ihan kivaa takkia yms



Kirppiksellä kuitenkin harmittelin mielessäni, ku Nikke on mukana! :D Koko ajan hätyyttämässä eteenpäin ja ihan ku ois kauhee kiire joka paikkaan. 
M-i-e-h-e-t.  
Toisaalta oli kyl ihan hyvä, et se oli mukana vähän rajottamassakin. Ties mitä ryysyjä oisin kannellu taas himaan:D


 Käytiin vielä hakemassa Subista paahtopaisti patongit  ja Filmtownist leffa.


Lumikki ja metsästäjät

Tykkäsin! :)


Nyt nukkumaan, jos jaksais aloittaa huomisen aamunki vähän aikasemmin!



Hyvää yötä 



  ❤.lla Cami

2 kommenttia:

  1. oletko ollut ennen missään töissä/menossa töihin? vai onks multa mennyt ohitse :) miten pitkiä lenkkejä teet/teetkö yksin? oon kans alottanu lenkkeilyn, mut yksin lenkkeily ei meinaa maistuu :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon mä jotain pikkuhommia tehnyt , mut en kunnon vakituista työtä kertaakaan . Työharjoitteluissa sitäkin enemmän , eri liikkeissä ja yhdessä kahvilassakin viihdyin vuoden verran odotellen siitä duuni paikkaa , mut oli niin pieni mesta , ettei pystyny palkata. Koulusta valmistuin vasta viime kesänä . Keittiöapulais hommia tässä yritän katsella ja voi olla et kohta tärppääkin yks vaihtoehto :)
      Teen yksin lenkkejä , oon tehny joka aamu vaan tollasen parin kilsan lenkin ja välillä ku on intoa , ni sit pitempiä.
      Tulipas pitkä vastaus :D

      Poista